Oltiin miehen kanssa tänään synnytysvalmennuksessa. Ensin kierrettiin äitiyspoli ja vuodeosasto ja sitten luennoitiin noin tunti synnytyksestä. Kätilö oli ihana ja sain vastauksia omiin kysymyksiin. Saan siis selkäkivusta huolimatta selkäpuudutuksen niin halutessani. Miehellekkin hieman avautui enemmän synnytyksen kulku. Saatiin keskustelua kotona aikaiseksi.
Ensi viikolla olisi sitten sokerirasitus ja loppuviikosta ensimmäinen käynti pelkopolilla.
Rv25 vaihtui torstaina, nyt siis 24+2. Paino noussut 3kg ja oireita ei ole esimaidon pientä tihkumista lukuunottamatta. Väsymys vaivaa välillä, onneksi saa nukkua päikkärit niin jaksaa taas.
lauantai 21. huhtikuuta 2018
perjantai 13. huhtikuuta 2018
Viikot vierii 23+0
En oo muistanut kirjoitella blogiin hetkeen. Pariin kertaan oon supistuksien takia käynyt näytillä. Stressi ja kehon kuivuminen aiheuttaa supistuksia ja pitäisi levätä. Viime käynnillä ensiavussa kohdunsuu on pehmennyt ja n. 0,5cm auki.
Tätä vaivaa lukuunottamatta voin ihan hyvin. Maha on pullahtanut kunnolla esiin, eilen neuvolassa mitattiin paino ja sf mitta. Ensimmäisellä kertaa sf mitta oli 15cm n. viikolla 21 ja nyt 24 21cm. Hyvin on kohtu ottanut kasvussa kiinni. Mulla paino on nyt noussut reilun kilon.
Toivotaan että meidän pieni tyttö olisi alakäyrältä kasvanut. Saatiin rakenneultrassa tyttölupaus vaikka poikaa molemmat veikkailtiin.
Töitäkin hain, vuokrafirman kirjoilla olen kesäkuun alkuun asti. Selkä-ja liitoskipuja on jonkun verran mutta en koe että ne estäisi työssä käymisen (kassatyö).
Ens viikolla haen äitiyspakkausta ja samalla hoituu muutkin raha-asiat Kelassa. Mun mielestä viime vuoden pakkaus sopii paremmin tytölle. :)
Synnytysvalmennukseen ilmoitin meidät, mielestäni parempi olla etuajassa niin ei ala synnytystä panikoimaan. Sain myös lähetteen pelkopolille! Sokerirasitus oliskin reilun viikon päästä.
Hankintojakin ollaan tehty, lähinnä kirppiksiltä oon bongannu ihania vaatteita. Isommat hankinnat tehdään sitten lähempänä h hetkeä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)