Tänään 32+4. Olo ihan jees. Välillä potkut painaa keuhkoja ja olo on hetkellisesti tukala, koirien kanssa jaksan kuitenkin ulkoilla ja tänään sain luvankin lenkkeilyä jatkaa ihan raskauden loppuun asti. Äitiyslomaakin on viikko jo vierähtänyt, oon sallinut itselleni lepoviikon ja kieltänyt turhan hössöttämisen.
Tänään olin taas pelkopolilla lääkärin juttusilla ja ultrattiin. 32+4 sain virkeän tytön painoarvioksi 1700g, kuukaudessa kasvua tullut lähes kilon verran! Napanuora ja istukka toimi normaalisti ja supistuksistakaan ei tarvitse olla huolissaan kun kohdunkaulan tilanne on ennallaan. Lääkäri on ihana ja sen kanssa on luontevaa keskustella peloista. Sovittiin seuraava kontrolli 3 viikon päähän. Kahden viikon aikana on epäsäännöllisiä tukalia supistuksia ollut ja yöllä synnärillekkin niistä soitellut, levolla menneet ohi. Lääkärin mukaan kuulostaa normaaleilta harjoitussupistuksilta vaikka ne tekeekin olosta hetkellisesti tukalan. Pääasia että vauva kasvaa ja viikkoihin nähden tässä voidaan yllättävän hyvin.
Sokereita oon kotona mittaillut ja ne on jääneet 6,9 alle. Ei tarvitse siis radista olla huolissaan. Paastoarvo on pysytellyt 4:ssä.
maanantai 18. kesäkuuta 2018
tiistai 12. kesäkuuta 2018
Raskausajan himot
Monilla odottavilla äideillä on raskausaikana erilaisia ruokahimoja. Ajattelin tähän listailla omiani.
Alkuraskaus
Appelsiinit+appelsiinimehu
Mandariinit
Marjat
Suolainen ruoka
Missä X karkit
Fetasalaatti
Keskiraskaus
Vadelmahillomunkit
Kylmät viinirypäleet
Hampurilaiset
Bataatti
Missä x karkit
Fetasalaatti
Loppuraskaus
Vadelmahillomunkit
Kylmät viinirypäleet
Jäätelö
Ruisleipä suolaisilla päällisillä
Alkuraskaus
Appelsiinit+appelsiinimehu
Mandariinit
Marjat
Suolainen ruoka
Missä X karkit
Fetasalaatti
Keskiraskaus
Vadelmahillomunkit
Kylmät viinirypäleet
Hampurilaiset
Bataatti
Missä x karkit
Fetasalaatti
Loppuraskaus
Vadelmahillomunkit
Kylmät viinirypäleet
Jäätelö
Ruisleipä suolaisilla päällisillä
maanantai 11. kesäkuuta 2018
Neuvola ja äitiysloma
Tänään alkoi virallisesti äitiysloma, jee! Tosin olisin toivonut hieman mukavampaa keliä kuin vesisadetta. 😉
10.30 oli tänään neuvola. Viikkoja 31+4, sf mitta sama kuin viimeksi eli 26cm ja paino noussut kuukaudessa tasan kilon. Neuvolantäti haastatteli tarkkaan mun vointia ja oli hieman ihmeissään kun kerroin ettei ole selkäkään ollut kipeä ja käyn taas koirien kanssa normaalisti lenkillä.
Sokerirasituksen ohi nukuin kaksi kertaa, joten sain mukaan verensokerimittarin. Seuraava neuvola onkin sitten ens kuun puolella. Piikkikammoisena en tästä mittailusta oo nyt kovin innostunut, mutta mies lupasi auttaa.
Äitiysloman kunniaksi hain kaupasta 500g suomalaisia mansikoita. ❤️

torstai 7. kesäkuuta 2018
rv32
6 viikkoa eli reilu kuukausi siihen, että vauva on täysiaikainen! 😍
Hankinnat on tehty, ainoastaan pieniä hankintoja tarvitsee enää tehdä esim hygieniatarvikkeita ja vaippoja.
Äitiysloma alkaa ensi viikon maanantaina. Nyt oon kaksi päivää saanut olla ilman kipuja, oon siivonnut ja pessyt pyykkiä. Kivuliaat päivät on pyhitetty levolle, toivon että saisin nauttia tästäkin olosta loppuun saakka.
Seuraava neuvola on ensi viikon maanantaina ja pelkopoli siitä viikon päästä. Innolla odotan paljonko vauva on kasvanut!
Kokonaisuudessaan raskaus on sujunut hyvin, en ole kärsinyt pahoinvoinnista. Ainoastaan kipeitä supistuksia oli puolen välin tienoilla mutta onneksi kohdun ulkosuu oli palautunut ennalleen.
Synnytys jännittää mitä lähempänä laskettua aikaa ollaan. Onneksi mulla on hyvä tukiverkosto ja tajusin neuvolan kautta pyytää lähetettä pelkopolille. Eiköhän siitä synnytyksestä kuitenkin hyvin selvitä!

keskiviikko 30. toukokuuta 2018
Perhevalmennus
Oltiin tänään miehen kanssa neuvolan järjestelmässä perhevalmennuksessa. Aiheena imetys ja lapsivuodeaika. Oli kiva huomata että ryhmässä osalla oli suht sama laskettu aika. 1,5h siellä sitten vierähtikin mm pari videonpätkää katsellen. En oikeen vieläkään tykkää meidän neuvolatädistä...
Sokerirasitukseen en osallistunut ja kovasti yritetään painostaa kotimittauksiin. Piikkikammoisena ei mikään helppo nakki. Ajattelin toisella perhevalmennuskerralla pyytää kotimittauslaitteen ja mittailla viikon verran paasto sokereita. Jospa ees ne antais osviittaa mahdollisesta raskausajan diabeteksesta. Alunperin mut lähetettiin sokerirasitukseen iän takia. Mun ainoa pahe on vadelmahillomunkit ja niitäkin menee max 2/viikko, muuten ruokavalio pysynyt suht terveellisenä.

maanantai 28. toukokuuta 2018
Läheisten suhtautuminen
Miks läheisten on niin vaikeeta ymmärtää ja olla tukena, eikä aina arvostella? Ei helvetti että ottaa kupoliin...
Oon viimeaikoina saanu tällaisia kommentteja
"Et sä voi antaa lapsen nimeks Tiiaa koska se on retardi nimi ja lapsen nimi tulee sit vaikuttaan mun suhtautumiseen sun lapseen" Ööö mitäs se sun persettä liikuttaa vaik meidän lapsi olis Meri-Tähti.
"Sun on pakko käyttää tukivyötä tai sun maha alkaa roikkuu." Tukivyö näillä keleillä? Ei kiitti. Selkää jumppaan ja vaikka oon rv30 niin pystyn koirien kanssa käymään lenkillä.
"Sun on pakko rasvata sun mahaa tai saat rumat punaset raskausarvet." Olin 2012 20kg ylipainoinen joten raskausarvet on tuttuja, mulle on reisiin ja rintoihin tullut vaaleita raskausarpia jotka ei mua häiritse.
"Sullekkin tulee 20kg raskausaikana niinkun mulle." Jokainen raskaus on erilainen, hyvä huomio. Rv30 ja paino noussut hurjat 5kg. Tämä kyseinen henkilö edelleen pudottaa raskauskilojaan.
"Toivon et tääkin menee kesken ettei lapsiparan tarvi elää sun kaa ja mies tajuu jättää sut." Ja tämä lause OMALTA SUKULAISELTA??? Kolmen keskenmenon jälkeen kerroin raskaudesta aika alussa. Oon välinpitämätön tätä ihmistä kohtaan, oltiin läheisiä mutta omalla toiminnallaan meidät toi kauemmaks toisistaan. Btw meidän häitä tanssitaan 3v sisällä ja oon miehen kans erittäin onnellinen.
maanantai 21. toukokuuta 2018
Pelkopoli
28+4
Tänäaamuna kävin pelkopolilla juttelemassa synnytyspeloista lääkärin kanssa. Aikamme höpöteltyä katsottiin myös miten vauva on kasvanut. Painoarvioksi saatiin 1079g vastaten viikkojaan ja syntymäpainoarvio n. 3kg. Kovasti kehuttiin liikkuvuutta ja mun terveydentilaa. Hb oli neuvolassa 124 ja verenpaine pysynyt matalana. Alateitse haluan synnyttää ja kaikki mun synnytystoiveet on kirjattu ylös. Vauvaa seurataan ultralla n. kuukauden välein. Seuraava ultra onkin sit juhannusviikolla. Saan myös lähetteen psykologille mun masennustaustan takia. Kun uskaltaa pyytää apua sitä myös saa. Mun mielestä on tosi ihanaa, et tällaista järkätään julkisella puolella. Saa taas nukkua yönsä rauhassa. ❤️

tiistai 15. toukokuuta 2018
Sokerirasitus, neuvola ja muita kuulumisia
Ensimmäinen sokerirasitus meni ohi. Yksinkertaisesti nukahdin koko toimenpiteen ohi. En oo aamuihmisiä. Varasin uuden ajan ens viikolle. Laitan viis herätystä että varnasti herään.
Huomenna olis isyydentunnustus neuvolassa. Mennään miehen kanssa. Huomaa miten tärkeää miehelle tämä on ja pääsee ensimmäistä kertaa mun kanssa neuvolaan mukaan. Vauvalle tulee miehen sukunimi, odotan sitä päivää kun pääsen omasta sukunimestäni eroon... 😉
Muita kuulumisia. Paino on noussut nyt n. 5kg ja vatsa on ottanut hurjan kasvuvauhdin. Harjoitussupistuksia tulee kävellessä, joutuu minuutiksi pysähtymään. Selkäkivut on välill todella kovat ja harmittaa kun tässä kuumuudessa ei voi tukivyötäkään pitää. Yritän vaan liikkua mahdollisimman paljon, kivusta huolimatta. Vauva on mahassa päiväaktiivinen, potkut on välillä erittäin voimakkaita. Torstaina vaihtuu rv29, 9 viikkoa niin saadaan alkaa häätämään vauvaa pihalle. Viikot senkun vähenee, ei oo pitkä aika enää kun meistä tulee pieni perhe. ❤️
Äitienpäivän tienoilla alkoi helteet ja ulkona on reilusti yli 23C. Ensi vuonna meilläkin juhlitaan äitienpäivää, awws. ❤️ Sisällä mulla on asunnossa n. 20C, koirillakaan ei ole sisällä kuuma. Pukeudun pääosin mekkoihin, kun muut vaatteet ahdistaa.

lauantai 21. huhtikuuta 2018
Synnytysvalmennus
Oltiin miehen kanssa tänään synnytysvalmennuksessa. Ensin kierrettiin äitiyspoli ja vuodeosasto ja sitten luennoitiin noin tunti synnytyksestä. Kätilö oli ihana ja sain vastauksia omiin kysymyksiin. Saan siis selkäkivusta huolimatta selkäpuudutuksen niin halutessani. Miehellekkin hieman avautui enemmän synnytyksen kulku. Saatiin keskustelua kotona aikaiseksi.
Ensi viikolla olisi sitten sokerirasitus ja loppuviikosta ensimmäinen käynti pelkopolilla.
Rv25 vaihtui torstaina, nyt siis 24+2. Paino noussut 3kg ja oireita ei ole esimaidon pientä tihkumista lukuunottamatta. Väsymys vaivaa välillä, onneksi saa nukkua päikkärit niin jaksaa taas.

perjantai 13. huhtikuuta 2018
Viikot vierii 23+0
En oo muistanut kirjoitella blogiin hetkeen. Pariin kertaan oon supistuksien takia käynyt näytillä. Stressi ja kehon kuivuminen aiheuttaa supistuksia ja pitäisi levätä. Viime käynnillä ensiavussa kohdunsuu on pehmennyt ja n. 0,5cm auki.
Tätä vaivaa lukuunottamatta voin ihan hyvin. Maha on pullahtanut kunnolla esiin, eilen neuvolassa mitattiin paino ja sf mitta. Ensimmäisellä kertaa sf mitta oli 15cm n. viikolla 21 ja nyt 24 21cm. Hyvin on kohtu ottanut kasvussa kiinni. Mulla paino on nyt noussut reilun kilon.
Toivotaan että meidän pieni tyttö olisi alakäyrältä kasvanut. Saatiin rakenneultrassa tyttölupaus vaikka poikaa molemmat veikkailtiin.
Töitäkin hain, vuokrafirman kirjoilla olen kesäkuun alkuun asti. Selkä-ja liitoskipuja on jonkun verran mutta en koe että ne estäisi työssä käymisen (kassatyö).
Ens viikolla haen äitiyspakkausta ja samalla hoituu muutkin raha-asiat Kelassa. Mun mielestä viime vuoden pakkaus sopii paremmin tytölle. :)
Synnytysvalmennukseen ilmoitin meidät, mielestäni parempi olla etuajassa niin ei ala synnytystä panikoimaan. Sain myös lähetteen pelkopolille! Sokerirasitus oliskin reilun viikon päästä.
Hankintojakin ollaan tehty, lähinnä kirppiksiltä oon bongannu ihania vaatteita. Isommat hankinnat tehdään sitten lähempänä h hetkeä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
Go fat go
Päätin osallistua ilmaiseen Fitfarmin nettivalmennukseen, Gofatgo:hun joka starttaa huomenna. Syy miksi halusin tähän lähteä mukaan on se että vähähiilihydraattinen ruokavalioni väsyttää ihan älyttömästi ja kroppa huutaa hiilareita. Mielummin teen korjausliikkeen nyt kun paino ei raskauden myötä ole vielä noussut. Vauvakin saa puhdasta ruokaa. ❤️ Muutama tuttukin lähti valmennukseen mukaan ja kuulemani mukaan meitä olisi yhteensä yli 60 tuhatta. Sain foorumilta kahvakuulaohjelman, joka sopii raskaana olevalle. Aika huippua!
Mites raskaus etenee? Huomenna on neuvola, 27.3. rakenneultra. Potkut tuntuu selkeästi ja fiilis on pientä flunssaa lukuunottamatta tosi jees.

torstai 8. maaliskuuta 2018
Kuulumisia 18+0
En oo taas hetkeen kirjoittanut enkä oikeastaan muista kirjotinko leikkauksen peruuntumisesta.
Mulla oli ennen (edellisiltana) leikkauspäivää ihan jäätävä stressi, joka aiheutti voimakasta päänsärkyä, kipeitä supistuksia ja koko yön oli tosi huono olo. Soitin aamulla sairaalalle ja pääsin juttelemaan kirurgin kanssa. Tultiin tulokseen että vauvan ja mun hyvinvoinnin kannalta on parempi että leikkaus suoritetaan synnytyksen jälkeen. Huokaus helpotus. Kysta siis saattaa puhjeta, mutta mulle sanottiin että se antaa sen verran myöten kohdun kasvaessa et on tosi epätodennäköistä.
No ei tässä vielä kaikki... Tällä viikolla kävin äitiyspolilla verisen vuodon ja supistusten takia. Epäiltiin tulehdusta (oireeton virtsatietulehdus) ja sain avoimen lähetteen labraan. Ihmettelen ettei kunnon labroihin lähetettä laitettu, supistuskipu tuntuu selkeästi selän puolella munuaisten kohdalla ja hoitajakin epäili munuaisissa olevan häikkää. Noh, rakenneultrassa kuulemma selviää enemmän. Vielä kolme viikkoa... Ultrassa vauva oli melko hiljainen, mutta ei ole syytä huoleen sanottiin.
Tänään vaihtui rv19, ei ole enää montaa viikkoa puoliväliin! Paino ei ole noussut yhtään, mikä on positiivinen asia. Edelleen odotan rakenneultraa että uskallan enemmän ostella vaatteita.
Eilen löysin ihanan tummanruskean toppamakuupussin ja pöllöhaalarin. Uskon, että molemmat tulee käyttöön.
Äitiyspakkauksen haen vasta kesäkuussa, haluan tän vuoden pakkauksen enkä viime vuotista.
Jos ei supistuksia lasketa niin raskaus etenee hyvin. Yöllä nukun nyt paremmin kuin alkuraskaudessa ja päivisin jaksan touhuta. Työkuvioitakin oon miettinyt uudelleen.

tiistai 27. helmikuuta 2018
Neuvolalääkäri
Kävin tänään neuvolalääkärissä. Dopplerilla kuunneltiin sydänääniä. Aloin hetken epäilemään lääkärin ammattipätevyyttä "täällä kuuluu kolmet äänet", no se yksi syke on varmaan mun syke, "ai kappas". Paino ei ole noussut raskausaikana ollenkaan, vaikka nyt mennään jo 16+5. Vauva kyllä ottaa omansa. Verenpaine oli normaali, hb:tä ei otettu eikä sisätutkimusta tehty. Kerroin supistuksista niin lääkärin mielestä ne on kohdun kasvukipuja. Vartin tämä käynti kesti eikä oikeen mitään jäänyt käteen.
keskiviikko 21. helmikuuta 2018
Supistuksia ja shokki
Mulla ollu kaks päivää melko kipeitä supistuksia. Eilen olin sairaalassa käyrillä, kohdun suu kiinni. Tänään aamulla alkoi supistukset taas ja pääsin neuvolalääkärille. Lääkäri kuunteli sykkeet ja totesi ääneen "täällä kuuluu kaksi sykettä". Olin et "mitäh??!". Edelleen sanoi samaa. Harmi kun ei ultrattu, koska kyseisessä neuvolassa ei oo laitteita. Toinen sikiö kuulemma ollut mahdollisesti niin takana ettei ole nt-ultrassakaan näkynyt. Supistuksillekkin selvisi syy: kroppa on kuivunut. Nestettä koneeseen ja lepoa. Ja toivottavasti ei tarvi oottaa rakenneultraan asti, että saataisiin varmistus kakkosesta. :)
tiistai 13. helmikuuta 2018
Leikkaus lähestyy
Tänään oli leikkauksen suunnittelu sairaalassa Naistentautien poliklinikalla. Lääkäri oli ihana ja rauhallinen. Ensin ultrattiin alakautta ja sitten käytiin läpi miten leikkaus tehdään. Jos en olis raskaana niin olisin varmaan jännittänyt ja ollut ihan paskat housussa, mutta ehei! Olo on luottavainen ja luotan sairaalan henkilökuntaan. Ensi viikon torstaina olisi sitten leikkaus edessä alkaen klo 7.15. Näissä kahdessa viimeisimmässä ultrassa olen itsekkin havahtunut miten lähellä kysta oikeasti kohtua on - ja hyvä että se leikataan pois. Sairaslomaa on siis loppukuulle tiedossa, töihin palaan tietysti heti kun kykenen.
Oli ihana nähdä meidän pieni ultrassa. Nythän viikkoja on jo turvalliset 14+5. Siellä se haukotteli ja heilutti käsiä. Sain yhden kuvankin mukaan.

lauantai 10. helmikuuta 2018
Hey again!
Ja niin on aika vierähtänyt, puhelin hajosi enkä päässyt hetkeen kirjautumaan Bloggeriin. Raskausaivojen takia unohtelen asioita ja salasanaa en meinannut millään muistaa . Täällä kuitenkin ollaan!
Viikot on edennyt ja tänään ollaan jo rv15:ssa, tarkemmin 14+1. Olo on paljon parempi, kun vähensin tietoisesti huonoja hiilihydraatteja, aloin syömään monipuolisemmin kasviksia ja juomaan vettä. Päänsärkykin hellitti. Saan siis nauttia toisesta kolmanneksesta hyvillä mielin.
Ens viikon tiistaina olisi lääkäri ja leikkauksen suunnittelu. Samalla nään meidän pienen ultralla, toivottavasti saadaan kuva mukaan. Leikkaus on tosiaan tämän kuun lopussa ja jo parin viikon päästä.
Liityin Fbssä Nub Theory ryhmään. Nub teorian mukaan sikiön sukupuoli voitaisiin selvittää n. rv12. Näihin luottakoon ken tahtoo, mulle vastattiin että olisi tyttö tulossa. Heitinkin vitsillä, että meidän vauvan työnimi on jatkossa Martta-Irmeli.
maanantai 29. tammikuuta 2018
Ultra+neuvola
* Niskaturvotus: 1,2mm
* Laskettu aika: 9.8.2018
* Paino: 70kg (+/- 0kg)
Tänään oli äitiyspoliklinikalla ultra. Niskaturvotus oli normaali 1,2mm ja laskettu aika aikaistui kahdella päivällä. Sykettä kehuttiin vahvaksi ja pikku tyyppiä (ei olla keksitty vieläkään hyvää "työnimeä") eloisaksi. Kysta on todella lähellä kohtua, tänään mulle näytettiin ensimmäistä kertaa molemmat kunnolla. Muutaman viikon päästä olisi leikkaus edessä.
Ultran jälkeen kävin porukoilla kahvilla ja iltapäivällä menin neuvolaan. Paino on sama kuin ensimmäisellä neuvolakerralla, verenpainekkin katottiin ja oli hyvä. Sydänääniä ei kuunneltu kun mulla on kotona käytössä doppleri ja kuulin ne jo ultrassa.
Varattiin samalla aika neuvolalääkärille ja seuraavaan neuvolaan.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018
Rv12+0
Rv13 vaihtui eilen (12+0). Ensimmäinen kolmannes olisi siis takanapäin!
Kärsin edelleen voimakkaista mielialanvaihteluista ja niistä joutuu mieheni myös valitettavasti kärsimään. Aiemmissa raskauksissa tällaista ei ole ollut. Toivon että viikkojen edetessä hormonit edes hieman tasaantuisi. Ei ole kivaa kun ei ole oma positiivinen ja iloinen itsensä. Tässäkin tilanteessa puhuminen on avainasemassa, siinä meillä on molemmilla petrattavaa.
Huomenna olisi np-ultra+neuvola! Olen menossa yksin, miehellä kun on töitä ja mulla vapaa. Ihanaa nähdä ruudulta meidän pieni. <3 Seuraavan neuvolan varaan niin että mieskin pääsee mukaan. Tuleva leikkauskin lähestyy, mutta en aio siitä stressiä ottaa.
Mites ne muut ihanat raskausoireet tässä vaiheessa? Turvotusta, unettomuutta ja tissit arat kylmyydelle.
Sairastuin flunssaan ti-ke niin tää viikko on oikeestaan mennyt levätessä. Flunssaan liittyi myös voimakasta päämsärkyä+huimausta. Uskon että ens viikolla kykenen taas töihin. Harmittaa olla saikulla.
Raskausajan flunssankarkotusvinkit:
*Panadol+Panadol hot+Panacod jos oireet läy sietämättömäksi
*C-vitamiinia esim appelsiinimehu ja hedelmät
*Lämmin mustaherukkamehu+hunajavesi
*Mynthonit, ai että oon rakastunu niihin uusiin Cola Mynthoneihin!
*Merisuolasuihke+Nasonex
*Höyryhengitys/kuuma suihku
*LEPO...tämä on tärkein

maanantai 22. tammikuuta 2018
Baby box
Sain jo viikonloppuna koodin Lastentarvikkeen ilmaiseen Baby boxiin, jonka tänään hain Hämeenlinnan Lastentarvike-liikkeestä.
Vaikka pakkaus onkin ilmainen niin hieman kyllä huvitti, että mukaan oli laitettu kirkkaan vihreä murkkubody ja vihreä tutti. Keltainen olisi ehkä ollut neutraalimpi väri... No en valita sen enempää, mulla kuitenkin on alusta asti ollut vahva poikaolo.
Pakkauksen sisältö vaihtelee eritäin paljon paikkakunnittain.
Tämä pakkaus sisälsi
- Pampers vaippoja
- kestovaippa
- Pampers puhdistuspyyhkeitä
- "i love mum" tutti
- vihreä murkkubody
- Viaplay 2kk ilmaiseksi
- -20% alekuponki Emma tarvikkeista

Ekat vaatehankinnat
Perjantaina tuli pyörähdettyä extempore Ideaparkissa, kun mieskin pääsi aikaisin töistä. Olihan sitä pakko päästä H&M:ään hipelöimään vauvanvaatteita, aiemmin en oo viittinyt vielä mitään ostella mut nyt ollaan jo suht varmoilla viikoilla niin uskaltauduin. Ostin harmaan pörröhaalarin ja kaksi bodya. Bodyissa lukee "i love mum" ja "i love dad", meinasin kaupassa itkunkin tirauttaa kun liikutuin.
Rv12
Viikon päästä olisi np-ultra+neuvola. Tällähetkellä päällimmäisinä raskausoireina lyhyt pinna, kylmästä arat tissit, alaselkäkipu ja päänsärky. Rv12 vaihtui lauantaina ja dopplerilla on tullut kuunneltua sydänääniä miehen kanssa. Pieni sydän hakkaa 150 kertaa minuutissa.
Maha on pieni turvonnut pallo ja on multa kysyttykkin että ollaanko sitä raskaana. Pahin turvotus iskee iltaisin. Paino on noussut tähän mennessä reilun kilon.

perjantai 19. tammikuuta 2018
Shoppailureissu ja odottamaton selkäkipu
Vinkki kaikille raskaana oleville naisille: Älkää menkö raskaana yksin Ikeaan niinkuin minä menin.
Sain hetkellisen aivopierun lähteä eilen Ikeaan. Keli oli ihan paska, ei meinannut eteen nähdä ja oli liukastakin. Onneksi selvisin perille asti! Pari tuntia kiertelin ja hiki valuen roudasin tavarat ostoskärryssä autoon.
Makuuhuoneeseen tulee meille vauvahuone, kunhan saan pennun aitauksen kasattua pois. Huoneessa on vaaleanharmaat maalatut seinät ja ruskea laminaattilattia. Ikeasta tarttui mukaan Micke työpöytä (josta tulee hoitotaso), Kallax hylly (säilytystä varten) ja harmaa tuoli jonka nimeä en muista. Keittiösälääkin ostin, tarvitsisin uuden paistinpannun mutta en ihan luota Ikean pannuihin.
Parina iltana on vaivannut selän lukkiutuminen ja kipeä pakara/alaselkä. Kipu iskee ihan yllättäen yleensä illalla kun makaan sängyssä. Särkylääkkeen voimin oon jotenkin saanut nukuttua. Tänään kokeilen lämpökääröä. Toivon, ettei selkäkivun takia tarvitse töistä pois jäädä että tää kipu ei tästä pahenisi. Iskias-tausta mulla on vuodelta 2016, kun jouduin olemaan koko vuoden sairaslomalla.
Np ultra 29.1. Siihenkin vielä niin pitkä aika.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018
Aikaa itselle
Vaikka parisuhteessa olisi kaikki hyvin niin välillä sitä kaipaa aikaa itselle. Irtautua hetkeksi kaikesta ja tehdä just niitä asioita mitkä tekee iloiseksi. Huomenna on mun "aikaa itselle"-päivä. Ajattelin käydä shoppailemassa, ulkona syömässä ja nähdä ehkä paria kaveria joita en oo pitkään aikaan nähnyt. Ei mitään kummallista tekemistä, mutta mieltä piristävää kuitenkin. Miehen kanssa ollaan kun paita ja perse. Viihdytään niin hyvin toistemme seurassa, että välillä oman ajan ottaminen "unohtuu". Itse huomaan tarvitsevani omaa aikaa silloin kun olen kärttyinen joka asiasta ja erittäin väsynyt. Käyn shoppailemassa harvoin, kovasti jo kuumeilen makkariin uutta sisustusta.
Rv 10+4: päätä särkee ajoittain, nälkäisenä voin pahoin, alavatsakipuja, yöunet liian lyhyet

lauantai 13. tammikuuta 2018
Kiusalliset vaivat...
Raskaus tuo mukanaan ihania ja ei-niin-ihania vaivoja...
Tällähetkellä mua vaivaa ummetus, ilmavaivat (joista lähtee taju, en mä aiemmi oo näin kirjaimellisesti paskalle haissu), nenäverenvuoto (hb on normaali), erittäin lyhyt pinna (väärä sanakin riittää), runsas valkovuoto (kohta saa alkaa käyttämään tenoja), hiusten rasvoittuminen (suihkusta kun tulee ni näyttää kun ei olis ees käyny suihkussa).
Mutta vastapainoks mulla kuitenkin on suht hyvä olo etenkin päivisin. Pahoinvointia ei ole, etova olo tietyistä hajuista ja pahanhajusia ruokia esim nugetteja en pysty syömään.

perjantai 12. tammikuuta 2018
Labra+poliklinikkakäynti
Tänään kasassa 9+6 ja huomenna alkaa rv 11! Olo on hyvä, joskin väsynyt kun en öisin saa taas kunnolla unta.
Eilen sain vihdoin dopplerin ja kuunneltiin illalla ensimmäistä kertaa sydänääniä. Käytettynä ostin Angelsound merkkisen dopplerin kympillä. Sydänääniä ajattelin kuunnella siihen asti kunnes tunnen liikkeet.
Tänäaamuna kävin sairaalassa labrassa ja 2,5h odottelin naistentautien poliklinikalle pääsyä. Varhaisultrassa gyne huomasi ison kystan ja se todennäköisesti tähystyksellä leikataan rv 12-13 tienoilla. Maanantaina saan lisäinfoa. Ultrassa minillä kaikki hyvin, heilutteli kättä ja liikkui vilkkaasti. Vastasi viikkojaan eli laskettuaika pysyy samana.
Tänään polven osalta viimeinen sairaslomapäivä ja huomenna paluu töihin. Polvi ei ole kokonaan vielä terve, mutta kipu on "siedettävää".

sunnuntai 7. tammikuuta 2018
Sairasloma
Eilen vaihtui rv 10. Lievää pahoinvointia olen kokenut etenkin iltaisin ja aamuisin. Aamulla on tärkeää että syön aamupalan mahdollisimman nopeesti siitä kun olen herännyt. Aiemmin ennen raskautta en ole aamupalaa kaivannut.
Normi aamupalasetti
- 2kpl ruisleipää lauantaimakkaralla
- 2-3dl luonnonjogurttia piltillä tai ananaksella
- kuppi kahvia
Sairaslomalla olen vieläkin. Polvi on erittäin kipeä viikon takaisesta kaatumisesta. Olen päivittäin jumpannut sohvan tai sängyn reunalla ja pystyn jo hieman varaamaan painoa jalalle. Ajamaan en pysty. Ensi viikon lauantaina olisi tarkoitus palata töihin, toivotaan että pahin kipu menisi ohi. Liukkaalla saan olla tosi varovainen etten lennä perseelleni uudestaan.
Miten muuten menee? Rv tosiaan vaihtui. Lievää pahoinvointia ja väsymystä ollut päivittäin. Päikkärit vedän päivittäin vaikka yöllä nukunkin keskimäärin 8h. Vatsa on turvoksissa aamusta iltaan, innolla odotan millon alan näyttämään raskaana olevalta enkä vaan lihavalta. Paino on noussut reilun kilon. Jano on myös jatkuvasti! Vettä menee pari litraa ja iltasin hörpin pari Fanta tölkkiä. Ummetusta on välillä, mutta veden juonnilla siihenkin olen pystynyt vaikuttamaan.
Seuraavat lääkäri/neuvolakäynnit: Ensi viikolla perjantaina labra+naistentautien polille, kuun lopussa np-ultra+neuvola.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)